Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2017
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

 Lucas C. & Fantastica 14.11. Tuntilaisten avustamista
14.11.2017 22:30

Tuntilaisten avustamista

Lucas C. ja Fantastica 14.11.2017
Tarinassa on 1 221 sanaa

 

Viimeisimpien pop-hittien jumputtaessa nappikuulokkeista seurasin ohi vilahtavia, lehdettömiä puita ja puskia, liukuvia peltoja ja aamusumun taakse piiloutuvia maisemia. Kello näytti vähän yli kahtatoista. Aamu oli kaunis, vaikkakin kostea ja pilvinen. Aurinko jaksoi välimaastossa hilluvan sumun läpi hohtaa oranssihtavaa valoaan, luoden tunnelmaa bussimatkaani. Thank god, olisin muuten nukahtanut penkkiini. Tapana oli automatkoilla nukkua.

                      Vadelmaniityn pysäkin lähestyessä nousin käytävälle painaen samalla stop-nappia, huomaten muutaman muunkin suunnaten ovia kohti. Tapaani mukanani oli ratsastuskamppeiden lisäksi kitarani, jonka tallettaisin jälleen satulahuoneen turvaan hevosteluni ajaksi. Hoitohevoseni, Fantastica, on mahtava hollanninpuoliveriruuna, jonka kanssa olin ehtinyt tutustua nyt parin kuukauden ajan. Ruunikko herrasmies oli osoittautunut oivaksi treenikaveriksi luottavaisuutensa ansiosta. En ollut se kokenein ratsastajana, maastakäsittely oli enemmänkin se juttu. Olinhan työskennellyt enemmän talliapurina, kuin liikutusapuna. ”Pfshhh” kuuluin bussin avatessa ovensa, joista astuin ulos, suunnaten kohti Vadelmaniittyä.

                      Kävellessäni tallia kohti huomasin pilvien pikkuhiljaa väistyen ja sumun hälvenevän, antaen auringon näyttäytyen kirkkaammalta taivaalta. Heh, siinähän alkoi ihan hymyilyttää! En ollut masentunutta tyyppiä, ja pienetkin asiat saivat päiväni parantumaan – varsinkin auringonpaiste. Olin lupautunut siivoamaan Fantan – sen puoliverisen hoitohevoseni – karsinan ja avustamaan tunneilla, lisäksi suunnittelin omatoimisesti putsaavani ruunan varusteet ja harjapakin. Jos aikaa jäisi tapettavaksi, soittelisin tapaani taukotilassa kitaraa.

                      Tallille ennättäessäni marssin suoraan taukotilaan, moikaten matkanvarrella pirteästi matkani varrelle eksyneitä sieluja. Laskin maastokuvioidun kitaralaukkuni kulmaan, jossa harva liikkui, näin ollen rakas olisi täällä myös turvassa. Koska tähänkin asti oli ollut turvassa, uskoin olevan jatkossakin. Taukotilalta kävelin tallille, jossa ensimmäisenä kävin matkaani nappaamassa kottikärryt ja talikon, jatkaen sitten Fantan karsinalle. Boksille päästyäni parkkeerasin kottikärryt oviaukon toiseen päähän niin, että mahduin tarvittaessa kulkemaan kärryjen ohi, pois karsinasta. Ennen siivoamisen aloittamista vaihdoin soittolistan hiteistä indie-tyyliseen musiikkiin, omatekemään listaani. Musiikin tahtiin hyräillen siivosin karsinan niin hyvin, kuin vain pystyin. Likaisten kuivikkeiden lisäksi tyhjensin juoma-astian roskista käsin ja nostin kuivikkeen keskemmäs karsinaa.  Kun olin valmis, heitin ohi lentäneet sotkut takaisin kärryyn, suljin karsinanoven ja suuntasin kohti lantalaa. Tyhjensin kuorman ja jätin kärryt sekä talikon sinne, mistä ne olin ottanutkin. Sitten kipin kapin satulahuoneeseen, ruunan varusteita putsaamaan. Vaikka kello näytti vasta vähän yli yhtä, halusin olla huolellinen ja esittää ruunan puhtaissa varusteissa.

                      Syliini keräsin Fantan satulan, suitset, suojat ja harjapakin. Kantamuksien kanssa valtasin paikan lavuaarin vierestä. Suitset ripustin katosta roikkuvaan naulaan, satulan laskin jakkaralle ja harjapakki jäi toistaiseksi penkikseni, kunhan olisin saanut satulan jakkaralta tieltäni pois. Etsin itselleni ämpärin, johon laskin lämmintä vettä, sienen ja satulasaippuan, sekä valmiiksi esille otin valjasrasvankin. Istahdin harjapakin päälle, kastoin sienen ja aloitin satulan puhdistamisen pyyhkimällä suurimmat roiskeet ja liat pelkällä vedellä. Saippuaa käytin maltillisesti, huuhdellen pyyhkäisten pikaisten kostealla sienellä ja kuivaten sitten pyyhkeellä, jotta pääsisin heti rasvaamaan. Rasvattuani satulan harjasin satulavyön ja -huovan puhtaaksi karvoista ja kurasta. Kun olin valmis, nostin jalustimet takaisin ylös ja vein satulan takaisin paikoilleen. Suitset purin täysin, tosin solki kerrallaan, jotta muistin, missä reiässä mikäkin oli ollut. Suitset putsasin samalla tyylillä, kuin satulankin, mutta kuolaimia ja solkia hinkkasin tavallista kauemmin. Rasvattuani suitset, pistin nämä ”pakkaukseen” ja vein paikoilleen. Suojat harjasin läpi, näyttäen kosteaa sientäkin hieman. Suojat jätin pakattuina odottamaan jakkaralle, kun siirryin harjapakin kimppuun. Putsasin harjat pölystä ja karvoista, tyhjensin pakin täysin ja täytin tämän uudelleen siististi, saaden suojatkin mahtumaan mukaan. Kun harjapakkikin pääsi takaisin paikoilleen ja olin siivonnut jälkeni, kello näytti jo neljää. Lähdinpä siis hakemaan vajaan sylillisen heinää uljaalle hoidokilleni tämän karsinaan. Sitten kipitin hakemaan ruunaa tarhastaan, jotta ehtisin tämänkin puunaamaan hohtavaksi.

                      Ruunikko ruuna seisoi tarhassa kavereidensa kanssa odottavan näköisenä, ja tervehti minua hörähtäen lempeästi. Onnekseni Fantalla oli loimi, joten harjausurakka ei tulisi olemaan niin aikaa vievä, kuin olin jo ehtinyt kauhistella. Sukelsin tarhaan lankojen välistä, samalla maasta matkaani riimun ja narun napaten. Lyhyen rapsutteluhetken päästä laitoin riimun ruunan päähän. Kun olin portista selvinnyt, matkasin ruuna narun varressa kohti tallia.  Talutin ruunan suoraan karsinaansa, laskien tämän luottavaisesti irti, riimutta, boksiinsa. Ruuna rupesi tyytyväisesti mussuttamaan päiväheiniään. Riisuin Fantalta tämän loimen, jonka kannoin satulahuoneeseen samalla reissulla, kun lähdin hakemaan harjapakkia. Pakin laskin karsinankulmaan, pois kummankin tieltä. Aloitin puunaamisen kumisualla pyöritellen kaikkialta, vatsankin alta. Jälkeen putsasin suurimmat sotkut juuriharjalla harjaten, välillä tämän kumisukaan putsaten. Enemmän aikaa käytin jalkojen harjaamiseen, sillä ruunan sukat eivät millään halunneet palauttaa valkeuttaan, vaan olivat enemmänkin kellertävät. Kopautin harjan lattiaan, palauttaen sitten tämän ja suan pakkiin. Tässä välissä putsasin kaviot ja selvitin harjan ja hännän, sekä harjasin pään pehmeällä pääharjalla. Pölyharjalla viimeistelin ruunan, sutaisten omat vaatteenikin karvoista. Nostin pakin maasta ja katsoin ruunaa tyytyväisenä, samalla hartaasti toivoen, ettei ruuna päättäisi piehtaroida. En kestänyt ruunan uteliaita silmiä ja hörökorvia, joten kaivoin taskustani herkkupelletin, jonka syötin ruunalle. Ruunan rouskuttaessa pellettiä poistuin karsinasta oven perässäni sulkien, harjapakki kädessäni. Laskin pakin seinän viereen. Kello näyttikin jo puolta viittä, joten minulla oli hetki aikaa, ennen kuin minun tulisi varustaa Fanta. Pesin kädet satulahuoneen lavuaarissa, istahtaen sitten jakkaralle pikaselaamaan sosiaaliset mediat läpi.

                      Noin viittätoista vailla otin satulan ja suitset syliini ja palasin ruunan luokse. Nostin satulan karsinanovelle ja suitset ripustin roikkumaan naulaan. Onnekseni Fanta ei ollut piehtaroinut, joten pääsin satuloimaan ruunan ilman uusintaharjausta. Satulavyön laitoin vasta ensimmäiseen reikään, sillä kiristäisin tämän kentällä loppuun. Suojat puin ennen suitsien laittoa. Kuolaimet ruuna otti kiltisti suuhun, ilman turhia pään nosteluja. Suoristin suitset ruunan päässä ja tarkistin remmit, etten ollut jättänyt niitä vääriin reikiin. Riimunnarun nappasin riimusta varmuuden vuoksi hartioilleni. Kun olin varustanut ruunan, talutin tämän kentälle, sinne missä oli tilaa. Käänsin ruunan kaartoon, kiristin satulavyön ja ehdin rapsuttelemaan ruunaa ennen ratsastajan saapumista. Pari kuvaakin nappasin ruunasta, näyttihän tuo nyt edustavalta – vaikkakin vähän uniselta. Naureskelin muiden taluttajien kanssa unisista tähdistämme, saaden samalla kehuja hyvin puunatusta ruunastani.

                      Ratsastajan saapuessa tervehdin pirteästi niin innokasta nuorta, kuin myös tämän hieman varautunutta äitiä. Vakuuttelin parhaani mukaan Fantan olevan oikea herrasmies, vaikka kookas olikin. Autoin tytön selkään ja säädin jalustimet sopiviksi. Tyttö oli ratsastanut ennenkin, joten pystyin päästämään tämän kävelemään ilman riimunnarua alkukäyntejä, kävelin kuitenkin hevosen vierellä. Juttelimme tytön kanssa, kuinka paljon tämä oli ratsastanut, oliko hänellä haaveissaan oma hevonen ja oliko tällä omia lemmikkejä. Ohjeistin tyttöä, kunnes opettaja saapui paikalle. Tunnin ajan kävelin tytön vierellä, pääsi hieman ravaamaankin. Kun tytön tunti loppui, oli seuraava talutettava ratsastaja. Tyttö ohjasi Fantan kaartoon, taputti ruunaa kaulalle hymy korvissa ja laskeutui avustuksellani selästä. Palasi äitinsä luokse hokien ”mitä kuvia otit? Saitko paljon kuvia? Näytätkö ne sitten iskälle?”. Kun loputkin ratsukot olivat päässeet kaartoon, poistuivat edelliset ratsastajat kentältä tai jäivät aidan toiselle puolelle seuraavien menoa seuraamaan.

                      Seuraavan ratsastaja oli ujomman puoleinen poika, kenen äiti puhui tämän puolesta. Autoimme yhteistuumin pojan selkään, säädimme jalustimet ja ohjeistin poikaa saamaan ruunan liikkeelle. Kävelin pojan vierellä ja aloitin juttelemalla Fantasta, kertoen hauskoja asioita ruunasta, jolla sain pojan satunnaisesti naurahtamaan. Hetken päästä poika vastasi kysymyksiini sanalla, ja lopuksi juttelimme heidän kotitilansa ankoista ja metsästyskoirista. Pian poika joutuikin ohjaamaan ruunan kaartoon, mutta oli sentään hymysuin. Äitinsä palasi luokse kamera kädessään, hymyillen itsekin. Ja niin ensimmäinen talutustuntiavustukseni päättyi hyvissä merkeissä. Seuraavaksi oli kokeneempien tunti, joten kun Fantan ratsastaja saapui, autoin tämän jalustimien kanssa ja luovutin ruunan hänelle. Kiitteli, ja ohjasi ruunan uralle. Itse poistuin taukotuvalle, jossa kitarani minua odotti. En ollutkaan ehtinyt soittaa kitaraa missään välissä, kuin olin suunnitellut, joten nyt valtasin sohvankulman kera välipalaleivän ja kitaran. Juttelin muiden hoitajien ja henkilökunnan kanssa mukavia, sekä otin vastaan musiikkitoiveita. Välillä pari lähti laulamaan mukaan. Arttu Wiskarin  Mökkitie oli suosittu kipale.

                      Ihmisjoukon vähentyessä ja kellon lähestyessä viittä illalla sain viestin Oliverilta, että olisi pian paikalla. Pakkasin siis kitarani takaisin laukun suojaan, ja astelin ulos. Oliverin hopean auton kurvatessa paikalle, vein kitaran takapenkille ja istahdin itse etupenkille, Ollien viereen. Selitin hänelle päivän tapahtumat tiivistettynä ja sain heti työtarjouksen, nimittäin miehen omien hevosten ja varusteiden puunaus. Palkalla vielä!


( Päivitetty: 14.11.2017 22:34 )




©2017 BAFFNER ESTATE - suntuubi.com